Alussa maailma oli yhtenäinen, mutta heti alusta alkaen sen asukkaiden keskuudessa esiintyi erilaisia versioita maailman synnystä. Kehittyi erilaisia teorioita, joita alettiin kutsua luomiskertomuksiksi. Jokainen luomiskertomus sai kannattajia ja näin syntyivät uskonnot. Uskontojen välille syntyi riitaa, ja niinpä jokainen uskonto edustajineen siirtyi omaan osaansa maailmaa. Näin syntyivät neljä valtakuntaa neljälle eri uskonnolle. Valtakuntien johtoon nousivat mahtisuvut, jotka loivat perustan nykyisille valtakunnille. Kaikkia muita valtakuntia johtivat kuninkaiksi itsensä nimittäneet ihmissuvut, mutta itäisen kuningaskunnan johtoon nousivat peikot.
Vuosia kului valtakunnissa ja ne elivät sulassa sovussa. Satoja vuosia sitten itäisessä valtakunnassa tapahtui kuitenkin vallankaappaus, jossa ihmissuku anasti vallan peikkosuvulta. Peikkosuku syrjäytettiin ja nykyään itäistä valtakuntaa johtavat ihmiset...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti